Skip to main content

Työskentely käytännössä

Työskentely on yksinkertaisesti ilmaistuna tekemisen vähentämistä. Kehon mekanismit toimivat parhaiten silloin kun emme yritä liikaa ja ponnistele turhaan.

Alexander-tekniikka ei ole hoitamista, eikä se perustu tiettyjen asentojen opetteluun tai kehon muokkaukseen. Pyrkimys on vähentää kehossa olevia ylimääräisiä lihasjännityksiä niin, että liikkumiseen ja tasapainoon liittyvät toiminnot pääsevät toteutumaan paremmin. Työskentely helpottaa ja vahvistaa pään,kaulan ja niskan alueen, sekä selän toiminnallista yhteyttä.  Kehon kanssa työskentelyyn yhdistetään ajattelun aktiivinen käyttö.

Alexander-tekniikkaa opiskellaan yksityistunneilla ja kursseilla. Se, minkä verran tunteja täytyy ottaa oppiakseen menetelmää, vaihtelee tietenkin yksilöllisesti, tarpeet ovat erilaisia. Pelkästään lukemalla menetelmää ei voi oppia, aluksi tarvitaan aina ohjausta. Ilman ohjausta teemme yleensä niin kuin olemme tottuneet tekemään. Vaikka tietäisimme ja ymmärtäisimme toiminnallemme olevan paremman ja hyödyllisemmän vaihtoehdon, valitsemme automaattisesti tutun vaihtoehdon. Uusi tapa olla ja liikkua tuntuu usein oudolle ja jopa väärälle, niin suuri on tottumuksen voima.

Tunnilla opettaja ohjaa asiakasta hienovaraisesti käsillä ja sanallisesti erilaisten toimintojen aikana. Tarkoituksena on löytää helpompaa tekemistä ja tasapainoa ja auttaa oppilasta vähentämään tottumuksen mukaista reagointia. Tyypillisimmin tunnilla kokeillaan menetelmän keinojen toimivuutta tavallisissa toiminnoissa, kuten seisominen, istuminen,kävely. Myös soveltavaa työskentelyä tehdään, asiakas voi haluta kokeilla menetelmän keinoja esimerkiksi instrumentin soittamiseen, laulamiseen, tietokoneella työskentelyyn.

Ihminen ei jaksa keskittyä yhtäjaksoisesti kovin pitkään. Aktiivinen työskentely tunnilla kestää noin 30 minuuttia, osa ajasta on varattu keskusteluun. Tyypillisimmin yksityistunnin kesto on 30–45 minuuttia. Ensimmäiselle kerralle varataan vähän enemmän aikaa.

Lue uusimpia juttuja Ajankohtaista sivulta.